Koulun ideointia ja suunnittelua

Opettajat kouluvierailulla Tesomassa ja Pirkkalassa

Tämän syksyn opettajien työhyvinvointipäivän ohjelma suuntautui tulevaan työhyvinvointiin. Kävimme kouluvierailulla Tampereen suunnalla tutustumassa kahteen uuteen kouluun ja kuulemassa heidän kokemuksiaan ja vinkkejään omaan kouluideointiin. Parhaitenhan koulun toiminan näkee koulupäivän aikana, silloin kun oppilaat ovat paikalla.

Tesoman koulu

Ensin suuntasimme Tesoman kouluun Länsi-Tampereelle. Tesoman koulu on yhtenäiskoulu, jossa oppilaita on 1-9 luokilla. Toistaiseksi koulu toimii vielä useammassa toimipisteessä kunnes remontoitavat vanhat osat on saatu käyttöön.

Koulu jakautui kahden tyyppisiin tiloihin. Isossa keskusaulassa toimi koulun ruokala sekä oleskelu ja oppimistiloina ja myös juhlatilana toimiva tori. Ruokalu tapahtui suuren yhtenäisen hallin sijaan yhdessä mutta “lokeroidummassa” tilassa, jolloin laitosmaisuus oli saatu korvattua kodikkaammalla tilalla. Ruokailuaikojen ulkopuolella tilaa voidaan käyttää mm. opetukseen.

Opetustilat sijoittuivat rakennuksesa soluihin. Opettajilla oli omia työtiloja soluissa opetustilojen lähellä. Luokkiin oli lasiseinien kautta näköyhteys mutta ikkunoissa oli säleverhot, joilla tila saatiin tarvittaessa näkösuojattua. Luokkien kalustus vaihteli perinteisemmistä tiloista luokkaan, jossa ei ollut totuttuja pöytiä. Oppilaat työskentelivät erikorkuisista irtoistuimista koottavassa katsomossa, antiikin koulun hengessä.

Pirkkalan yhteislukio

Pirkkalassa pääsimme näkemään erityisesti lukio-opetukseen suunniteltuja tiloja. Lukio ja yläkoulu eroavat opiskelultaan paljon. Lukiossa opiskelu on jo paljon itsenäisempää. Opiskelija on vastuussa omasta etenemisestään, mikä näkyy myös vastuullisempana otteena omaan työskentelyyn. Tiloja tarvitaan myös omalla ajalla tapahtuvaan työskentelyyn ettei hyppytunnit ja koulukyytien odottelut kulu vain vapaaseen hengiluun. Myös oppitunneilla on enemmän itsenäistä työtä, mikä ei aina tapahdu varsinaisissa opetustiloissa, perinteisissä luokkahuoneissa.

Ylioppilaskirjoitukset ja jaksojen päätteeseen painottuvat koeviikot asettavat myös omat vaateensa tiloille. Yliopilaskirjoituksissa käytettävien tilojen on oltava häiriötekijöiltä eristettyjä mutta valvottuja ja siksi myös yhtenäisiä tiloja. Tiloissa on oltava sähköiseen kokeen tekemiseen riittävä varustelu. Lukioissa ei yleensä ole tarvetta erikoisvarustelua vaativille kotitalous- ja käsityöluokille, mikä laskee kustannuksia.

Pirkkalan yhteislukiossa oli suuri keskusaula, jonka toisessa päädyssä oli ruokala. Yläkertaan johtavat portaat oli suunniteltu katsomoksi, ja ne ovat olleet käytössä mm. lakkiaisissa. Lisätilaa esim. juhlia varten saadaan ala-aulan avattavasta tilasta.

Koulun opettajienhuoneen taukotila oli avointa tilaa ja osa aulaa. Tila oli myös opiskelijoiden käytössä. Koulun ruokalassa oli erillinen kahvila. Opettajille oli varattu rauhallista työskentelytilaa taukotilan viereisestä huoneesta mutta moni läytti luokkahuoneitakin työtiloina silloin kun ne olivat tyhjinä.

Yläkerrassa oli perusrakenteeltaa melko perinteisiä, suljettuja opetustiloja. Luokkien välillä oli avattavia seiniä ja näin tiloja voi yhdistellä. Aulatilassa oli työskentelypisteitä itsenäiseen työskentelyyn. Aulan päädyssä oli suuri avoin tila, jota voi hyödyntää opetukseen, kokouksiin tai taukotiloina. Sijainti hieman erillään teki tilasta silti rauhallisen.